Yahoo Search Búsqueda en la Web

Resultado de búsqueda

  1. Hace 1 día · Suomalaiset eivät saa tarpeekseen Bridgerton-sarjasta. 16.5 julkaistu kolmoskausi oli jälleen viikon (20.–26.5.) ykkönen Netflixissä. Sarjan kaikki kolme kautta ovat olleet top kympissä jo hyvän aikaa. Kakkoskausi on viettänyt siellä jo 11 viikkoa. 1800-luvun Lontooseen sijoittuvan aatelisväen ihmissuhdekiemurat kiinnostavat muuallakin. Sarjan kakkoskausi on noussut jo Netflixin ...

  2. Hace 1 día · 29.5.2024 21:00. Kami Launonen. Uusi Masters of the Universe -elokuva on määrä julkaista kesällä 2026. He-Mania esittää lähinnä teinielokuvista ja romanttisista komedioista tuttu Nicholas Galitzines. Ohjauksesta vastaa Travis Knight ( Bumblebee, Kubo ja samuraiseikkailu) ja tuottajana toimivat Amazon MGM ja Mattel Films yhteistyössä.

  3. Hace 3 horas · Illalla voi katsella televisiosta urheiludraaman The Way Back (2020). Leffa kertoo entisestä, lupaavasta koripalloilijasta, josta piti tulla ehkä jopa tähti. Hän kuitenkin jätti asiat puolitiehen ja tulevaisuus meni pilalle. Jack saa mahdollisuuden yrittää menestymistä uudelleen, kun häntä pyydetään valmentamaan keskinkertaista koripallojoukkuetta. Näyttelijöinä muun muassa Ben ...

  4. Hace 1 día · Kreivi Orlokia tulevassa Nosferatu-elokuvassa näyttelevä Bill Skarsgård kuvaili roolihahmoaan Esquiren haastattelussa. ”Hahmo on ällöttävä, mutta samalla äärimmäisen seksuaalinen. Pelaan hirviön seksuaalisten fetissien voimilla, joka vetoaa ihmisin. Toivottavasti viehätytte ja ällötytte samaan aikaan”. Nosferatun ohjaajana toimii Robert Eggers (The Lighthouse, The VVitch, The ...

  5. Hace 1 día · Hollywood Reporter uutisoi, että Veitset esiin -elokuvasarjan kolmas osa on saanut taas uuden näyttelijäkiinnityksen. Aiemmin uutisoimme, että Ripley-tähti ja All of Us Strangers-elokuvassa säväyttänyt Andrew Scott tullaan näkemään elokuvassa. Mukana ovat myös Challengers-tähti Josh O ...

  6. Hace 3 horas · Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut kotimainen elokuva Vieraalla maalla. Ville Haapasalon esittämä Tuomas tekee tutkimusta väitöskirjaansa varten ulkomaalaisten kohtelusta Suomessa. Kenttätutkimusta varten hän lainaa ystävänsä, inguusimies Omarin (Jerry Wahlforss) henkilöllisyyttä. Omariksi naamioituneena Tuomas tutustuu ja rakastuu maahanmuuttajille suomea ...

  1. Otras búsquedas realizadas