Yahoo Search Búsqueda en la Web

Resultado de búsqueda

  1. 11 de may. de 2024 · Kekkonen oli muodollisena valtionpäämiehenä aina siihen asti kunnes hänen seuraajakseen valittu Mauno Koivisto vannoi virkavalan tasavallan presidenttinä 27. tammikuuta 1982. Vuoden 1982 presidentinvaalissa Kekkonen ei käynyt äänestämässä.

  2. Mauno Koiviston kiistanalainen maine Virossa. Presidentti Mauno Koivisto muistetaan Suomessa siitä, että hän oli osaltaan lopettamassa Suomen riippuvuutta Venäjästä sekä johdatti Suomen läpi 1990-luvun alun lamasta ja Euroopan unionin jäseneksi. Kysymyksessä oli maan historiassa suurten muutosten aika, joka ennen pitkää ...

  3. Hace 4 días · Pääministeri Mauno Koivisto toimi muodollisena valtionpäämiehenä, kunnes hänet valittiin virkaan vaaleilla tammikuussa 1982. Kekkonen eli virasta luovuttuaan vielä puoli vuosikymmentä. Vakavasti muistisairas presidentti jäi virka-asuntoonsa Tamminiemeen, jossa hän kuoli 31. elokuuta 1986.

  4. 20 de jun. de 2024 · Mauno Koiviston johdolla Suomi loikkasi Euroopan yhdentymisen ulkokehältä suoraan sen ytimeen. Koivisto kuitenkin puntaroi pitkään erilaisia vaihtoehtoja eikä pitänyt unionijäsenyyttä minään ennalta määrättynä historiallisena Suomen kohtalona.

  5. 20 de jun. de 2024 · Presidentti Mauno Koivisto oli monisyinen persoona. Hän oli hötkyilemätön kansan mies, arvokas valtiojohtaja ja syvällinen filosofi. Kun Koivisto nousi vuoden 1982 alussa presidentiksi, hän oli myös musta hevonen. Hänen idänpolitiikkansa herätti kysymyksiä ja itänaapurissa jopa epävarmuutta.

  6. 18 de jun. de 2024 · Presidentti Mauno Koiviston muistomerkki Välittäjä paljastetaan tänään Pikkuparlamentin puistossa Helsingissä. Paljastustilaisuudessa puhuvat presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Petteri Orpo (kok.). Turussa puolestaan muistetaan Koivistoa kiven paljastamisella Turun matkustajasatamassa.

  7. 18 de feb. de 2007 · As Mauno Koivisto was elected in 1982 as the President of the Republic and the Grand Master of the Orders the 23 year period of not awarding Freedom decorations ended. The Grand Cross of Liberty was granted on 6.12.1983 to the retired Commander of the Defence Force, Gen. Lauri Sutela.