Yahoo Search Búsqueda en la Web

Resultado de búsqueda

  1. 1930-luvun lama tai vaihtoehtoisesti suuri lama ( engl. Great Depression) oli Yhdysvalloista vuonna 1929 alkanut taloustaantuma. Lama aiheutti tuotannon ja bruttokansantulon romahduksen Yhdysvalloissa. Teollisuustuotanto väheni 47 ja bruttokansantuote 33 prosenttia. Työttömyys nousi pahimmillaan yli 20 prosentin.

  2. 1900-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1900 – 1999. 1900-luvulla mullistui lähes jokainen elämän osa-alue: tiede, teknologia, ajattelu, kulttuuri ja yhteiskunta. Vuosisadan tärkeitä ilmiöitä olivat esimerkiksi kolonialismin huipennus ja siirtomaavallan purkautuminen, ensimmäinen ja toinen maailmansota, ydinvoima ...

  3. Tärkeitä tapahtumia. 1991 eaa. – Egypti: Faarao Mentuhotep IV:n kuolema ja yhdennentoista dynastian loppu. Faarao Amenemhat I valtaan ja kahdennentoista dynastian alku. ...

  4. 1920-luku oli vuosikymmen, joka alkoi 1. tammikuuta 1920 ja päättyi 31. joulukuuta 1929. 1920-luku oli modernismin vuosikymmen. Ihmiset kokivat elävänsä jonkinlaisessa välitilassa matkalla vanhasta uuteen. Uudenaikaista kaupunkielämää luonnehtivat muuttunut elämänrytmi, rahan ja kulutuksen keskeisyys ja populaariviihde. [1]

  5. Alaluokat. Seuraavat 12 alaluokkaa kuuluvat tähän luokkaan. Alaluokkien kokonaismäärä luokassa on 12. Luokat: 1900-luvun musiikki. 1930-luku. Piilotettu luokka: Musiikin teemasivun luokat.

  6. Filmistudio Projektio. Hävittäjälentokoneen kehitys 1918–1939. Italian Itä-Afrikka. Italian–Etiopian sota (1935–1936) Kummituslentokoneet. Luettelo Yhdysvaltain ulkoministereiden ulkomaanmatkoista (1930–1940-luvut) New Deal. Nummen vanha paloasema. Nuorisosiirtola.

  7. 1970-luku sisälsi useita eri tyylejä, kuten esimerkiksi hippityyli, diskomuoti, rockmuoti, new age -tyyli, vihreän aatteen tyyli. korkeat korot, tolppakorkokengät ja paksut kengänpohjat sekä naisilla että miehillä. leveät lahkeet, vuosikymmenen loppupuolella lahkeet kapenivat. afrokampaus.