Yahoo Search Búsqueda en la Web

Resultado de búsqueda

  1. fi.wikipedia.org › wiki › HattuHattuWikipedia

    Hattu. Tämä artikkeli kertoo päähineestä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla. Hattu on tavallisesti jäykästä materiaalista valmistettu päähine, jossa on kupu ja usein lieri. [1] Hattua voidaan käyttää esimerkiksi pään suojaamiseen ja lämpöenergian säilyttämiseen, koristeena, itseilmaisuna tai kantajansa aseman merkkinä.

  2. Väestö kasvoi erityisesti maanviljelyn käyttöönotosta, joka tapahtui Lähi-idässä noin 13 000–10 000 vuotta sitten. Tällöin myös suotuisat ilmasto-olot ja tartuntatautien vähäisyys edistivät ihmiskunnan väestönkasvua ja levittäytymistä. Rooman keisarikunnan väkiluku oli suurimmillaan 100-luvulla jaa. noin 45 miljoonaa.

  3. Turku 1700-luvulla. 1700-luvun aikana Turussa tapahtui suuri teollisuuden nouseminen ja väkiluku lähti suureen nousuun. Toisaalta Itämeren alueen poliittisessa kehityksessä tapahtui 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa käänne Ruotsin suurvalta-asemaa vastaan. Ruotsin asema oli perustunut muiden Itämeren valtioiden tilapäiseen ...

  4. Taloushistoriassa teollinen vallankumous tarkoittaa suurta mullistusta teollisissa tuotantomenetelmissä. Tässä artikkelissa käsitellään ensimmäistä teollista kumousta, joka liittyy energian tuotantomenetelmään, höyrykoneeseen, ja tekstiiliteollisuuden syntymiseen Britanniassa ja muualla Englannin kanaalin ympäristössä. [2]

  5. fi.wikipedia.org › wiki › SäätySääty – Wikipedia

    Sääty. Sääty on nimitys, jota käytetään etenkin antiikin aikana ja keskiajalla yhteiskunnalliseen työnjakoon perustuneista erioikeuksia nauttineista yhteiskuntaluokista. [1] Sääty-yhteiskunnan säädyt olivat aatelisto, papisto, porvaristo sekä Pohjoismaissa myös talonpojat. Kaksi ensin mainittua muodostivat yläsäädyn, porvaristo ...

  6. Cromwell hallitsi kuolemaansa 1658 saakka diktaattorina, mutta hänen seuraajakseen tullut poikansa ei pystynyt säilyttämään protektoraattia, vaan palattiin kuningaskuntaan. Ruotsin kuningattareksi tuli vuonna 1650 Kristiina, joka kuitenkin luopui kruunusta 1654, kääntyi katoliseen uskoon ja muutti Roomaan.

  7. Puupiirrostekniikkaa käytettiin ensimmäisen kerran Kiinassa 600-luvulla jaa. ja Euroopassa 1300-luvulla. Euroopassa kehitettiin 1400-luvulla syväpainomenetelmiä, joissa vedostus tapahtui metallilaatoilta. 1800-luvun alkupuolelta saakka taiteilijat ovat käyttäneet myös kivipaino- eli litografiatekniikkaa, jossa piirretään rasvaisella ...