Yahoo Search Búsqueda en la Web

Resultado de búsqueda

  1. 1600-luku. 1600-luku oli vuosisata, johon kuuluivat vuodet 1600 – 1699. Vuosisadan aikana eurooppalaiset perustivat uusia siirtokuntia, laajensivat siirtomaitaan ja perustivat kauppa-asemia ympäri maailmaa. Suuret löytöretket jatkuivat ja Tyynimeri ja Oseania tulivat eurooppalaisille tutuiksi.

  2. Sääolot. Suuret kuolonvuodet olivat seurausta ” pikku jääkaudesta ”, jota kesti lähteestä riippuen joko 1570-luvulta 1700-luvun puoliväliin tai 1500-luvun lopulta 1800-luvun puoliväliin. Saksalaistiedemiesten Berchtesgadenissa suorittamien suurten puiden vuosirenkaiden tutkimisen kautta huomattiin puiden kasvun olleen ennen vuotta ...

  3. Kauppalaivastoltaan Hollanti oli 1600-luvun puolivälissä Euroopan suurin: sillä oli enemmän kauppalaivoja kuin muilla mailla yhteensä. Laivaveistämöiden toiminta oli ripeää, ja tarvittava puutavara ja muu materiaali saatiin Itämeren rannoilta. Alankomaiden talous perustui kauppamerenkulkuun.

  4. en.wikipedia.org › wiki › 16401640 - Wikipedia

    1640 in various calendars. 1640 ( MDCXL) was a leap year starting on Sunday of the Gregorian calendar and a leap year starting on Wednesday of the Julian calendar, the 1640th year of the Common Era (CE) and Anno Domini (AD) designations, the 640th year of the 2nd millennium, the 40th year of the 17th century, and the 1st year of the 1640s decade.

  5. 30 de jul. de 2012 · 1600-lukua on kutsuttu koulutuksen vuosisadaksi Suomessa. Tuolloin perustettiin mm. Suomen ensimmäinen yliopisto. Tietolaatikko. Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia, perustettiin vuonna 1640. Johannes Gezelius vanhempi tunnetaan Suomen kansanopetuksen isänä.

  6. 15 de abr. de 2008 · Barokin 1600-luku. Renessanssin humanismi oli kehittynyt 1500-luvun lopulla vapaamielisen uskonpuhdistuksen suuntaan. Reformaation myötä keskeiseksi tuli yksilöllinen uskonnollinen kokemus.1600 –luvusta tuli vapaamielisyyden sijaan veristen uskonsotien ja eriuskoisten vainoamisen kausi.

  7. 4 de oct. de 2018 · Noita. Mielikuvat risteilevät pääsiäisnoidan pisamapilkuista Harry Potterin pyöreäsankaisiin silmälaseihin. Mirkka Lappalaisen kirja Pohjoisen noidat – Oikeus ja totuus 1600 luvun Ruotsissa ja Suomessa pyyhkii tämän päivän noitakuvaston mielestä tehokkaasti.